Östersundomin liittäminen Helsinkin ei vaikuta historiallisessa kontekstissa kovinkaan erikoiselta. Historiallinen näkökulma nostettiin myös esiin kesällä 2006 – legitimoimaan liitoksen moraalisesti ja peittämään asiaankuuluvat kontekstit. Mikä tekee Östersundomin liittämisestä ainutlaatuisen ja mielenkiintoisen, ovat piilotetut motiivit ja se, miten liitos toteutettiin. Tässä oli useita tahoja, jotka eivät täyttäneet odotuksia. Tapaus Sipoo voidaan pitää salaliittona, mutta tapahtumaketju selittyy paremmin suomalaisella poliittisella kulttuurilla, jossa poliitikot, virkamiehet, tuomarit ja jopa toimittajat noudattavat sopimuksia ja tukevat toisiaan. Todellisten motiivien ja yhteyksien peittäminen selittyy pitkälti sillä, että useimmat poliittiset puolueet olivat osallisina, ainakin paikallisella tasolla. Ei kannata syyttää toisiaan huonosta pelistä, johon itse on osallistunut. Paljon meni pieleen, mutta syylliset pääsivät kuitenkin vapaaksi. Jotkut onnistuivat jopa urakehityksessään eteenpäin huijauksen tai petoksen kautta.
Blogi "Tapaus Sipoo" on nimenomaan blogi, joka koostuu itsenäisistä kirjoituksista. Tekstiä on vaikea hahmottaa kokonaisuutena, vaikka kirjoitukset on varustettu päivämäärillä ja tunnisteilla. Tapaus Sipoo itsessään on valtavan monimutkainen tapaus, jossa on monia näkökulmia ja sivupolkuja. Tämän vuoksi olen avannut tämän sivun yhteenvetoa varten.
Kolme keskeiset taustatekijät
Blogissani nostan esiin kolme keskeistä taustatekijää, jotka mahdollistivat Lounais-Sipoon liittämisen Helsinkiin. Ensinnäkin Matti Vanhanen (kesk.) rikkoi sopimuksen Helsingin ja valtion välillä, jonka mukaan Malmin lentokenttä vapautettaisiin asuinrakentamiseen. Tämä johti siihen, että pääministerin ja Helsingin välinen suhde tuli hyvin kiivaaksi. Vanhanen oli painostettu tarjoamaan korvaavaa alueetta pientaloasumiseen ja lupasi Östersundomin korvaukseksi.
Toiseksi oli suuri paine ottaa Santahamina asuinalueeksi. Helsingin kaupunki oli aikoinaan ostanut maata Östersundomista ja Sipoosta, jotta se voisi puolustusvoimien kanssa vaihtaa Santahaminaa. Nyt puolustusvoimat oli valmis luopumaan Santahaminasta, mutta ei ollut kiinnostunut Sipoosta. Tässä tilanteessa entinen komentaja Risto Rautava (kok.) ehdotti vastatarjouksena "Sipoo-raajan avaamista". Rautava sai tukea kaupunginhallituksen puheenjohtajalta Jan Vapaavuorilta (kok.), joka aluksi väitti, ettei Helsingillä ole tarvetta lisääntyvälle tonttimaalle, mutta myöhemmin vaati rajamuutosta juuri tonttitarpeiden vuoksi.
Kolmanneksi keskustapuolueen kunta- ja asuntoministeri Hannes Manninen oli käynnistänyt kuntauudistuksen (Paras / KSSR). Kuntauudistuksen valmistelussa ja neuvotteluissa Helsinki vaati, että Sipoon läntinen osa liitetään "pääkaupunkiseutuun". Kun näytti siltä, ettei hallituksen kaksi suurta johtavaa puoluetta, Keskusta ja SDP, pystyisi sopimaan kuntauudistuksen sisällöstä ja siihen liittyvästä puitelaista ennen kesälomaa ja Suomen EU-puheenjohtajuutta, keskustaministerit lupasivat järjestää kuntajaon muutoksen Helsingin ja Sipoon välillä. Neuvotteluja helpotti se, että Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel Hiltunen toimi myös Kuntaliiton varapuheenjohtajana ja oli SDP:n neuvottelija kuntauddudistushankeessa. Itse asiassa rakenneryhmä, joka sopi kuntauudistuksen sisällöstä, koostui pääasiassa Kutaliiton hallituksen edustajista. Rakenneryhmä oli niin sanottu parlamentaarinen komitea, jossa myös oppositiopuolue Kokoomus oli edustettuna. Näin ollen Jyrki Katainen (kok.) yhdessä hallituksen kahden suuren puolueen puheenjohtajien kanssa sopi kuntauudistuksesta ja "Sipoo-kysymyksestä". Tämä sopimus jäi voimaan vuoden 2007 vaalien jälkeen, jolloin Kokoomus otti SDP:n paikan hallituksessa.
Kielikysymys
Niin sanotun Sipoo-kysymyksen yhteydessä nostettiin vuonna 2006 esiin Helsingin entisen kaupunginjohtajan Raimo Ilaskiven aloite vuodelta 1989. Ilaskivi ehdotti, että Sipoo voisi luovuttamalla lounaisosansa pysyä ruotsinkielisenä kuntana. Virkamiestasolla oli ilmeisesti neuvoteltu tai keskusteltu kunnanrajan muutoksesta useiden vuosien ajan. Vuonna 2006 Ilaskiven ehdotusta ei kuitenkaan ollut enää mahdollista toteuttaa. Sipoossa enemmistökieli oli jo suomi, RKP:llä ei ollut enää ehdotonta enemmistöä kunnanvaltuustossa, ja myös RKP:n sisällä suhtautuminen kielen rooliin oli muuttunut. Tästä huolimatta Hannes Manninen yritti suostutella RKP:tä hyväksymään Östersundomin liittämisen Helsinkiin, koska se tekisi Sipoosta "ruotsalaisemman" kunnan. Itä-Uudenmaan liitto ja Sipoon jäsenyyden Itä-Uudenmaan liitossa oli edelleen tärkeä kielipoliittisesta näkökulmasta. Lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Christel Liljeström toimi Itä-Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana.
Keväällä 2006 Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori ottivat yhteyttä Sipoon johtoon aloittaakseen neuvottelut muodollisesti vapaaehtoisesta kuntarajan muutoksesta. Mikäli Sipoon kunnanvaltuusto ei vapaaehtoisesti hyväksyisi rajansiirtoa, Helsinki ottaisi valtion tuella haltuunsa koko lounais-Sipoon saaristoineen aina Sipoonjokeen asti. Lisäksi Helsinki ei myisi kaupungin maata Nikkilässä, ja Itä-Uudenmaan liitto yhdistettäisiin Uudenmaan liittoon. Mikäli Sipoo suostuisi salaa ehdotettuun pienempään rajansiirtoon (joka vastasi myöhemmin selvitysmies Pekka Myllyniemen ehdotusta), Itä-Uudenmaan liitto saisi kuitenkin jäädä, ja Sipoo saisi ostaa maata Nikkilästä.
Muodollisesti vapaaehtoisen liitoksen etuna oli, että päätöksen kuntarajan muutoksesta olisi voinut tuolloin voimassa olleen kuntajakolain mukaan tehdä sisäasiainministeriö. Muodollinen vapaaehtoisuus oli itse asiassa edellytys sille, että liitos olisi voitu toteuttaa kuntajakolakia yleisen tulkinnan mukaisesti. Laillinen vaihtoehto olisi ollut, että eduskunta säätää erityisen lain kuntajaon muutoksesta Helsingin ja Sipoon välillä. Näin Helsingin edustajat ja keskustan ministerit myös uhkasivat. Todellisuudessa olisi kuitenkin ollut vaikeaa saada eduskunnan enemmistö tukemaan tällaista ainutlaatuista lakialoitetta paljastamatta todellisia taustoja. Helsingin ja Sipoon johdon väliset salaiset neuvottelut leimattiin mediassa suoraksi kiristykseksi, mutta elokuussa 2006 tehdyistä kuulustelupöytäkirjoista käy ilmi, että myös Hannes Manninen ja Matti Vanhanen osallistuivat kiristykseen. Manninen informoi RKP:n johtoa tukevansa 5 000 hehtaarin suuruisen alueen liittämistä, ja Vanhanen väitti julkisuudessa virheellisesti, että keskustaryhmä tukisi liitosta.
Kun kiristys epäonnistui ja Helsinki oli pakotettu tekemään esitys kuntarajan muutoksesta paljastamatta kiristysyritystä, yleisen mielipiteen muokkaaminen oli keskeisessä asemassa. Helsingin kaupunginvaltuustossa RKP äänesti kuntarajan muutosta vastaan, jolloin RKP:n kanta leimattiin kielikysymykseksi. Mediassa väitettiin, että RKP oli rakentanut "kielimuurin", joka esti Suomen ainoaa metropolia laajentumasta itään, vaikka tosiasiassa rakentamattomat viheralueet Helsingin itäpuolella kuuluivat Vantaalle.
Syytökset "kielimuurista" johtivat siihen, että muut poliittiset ryhmät (vihreitä lukuun ottamatta) Sipoossa yhtyivät kritiikkiin RKP:n kielipolitiikkaa vastaan ja syyttivät RKP:tä siitä, että Helsinki ja kunnallisasioista vastaava ministeri vaativat kuntarajan muutosta. Kritiikki "kielipolitiikkaa" kohtaan paheni, koska Luoma ja Liljeström eivät välittömästi tiedottaneet neuvotteluista Helsingin kanssa. Sipoon johto oli kuitenkin uhkauksella pakotettu vaikenemaan.
Kaksi ehdotusta
Jo keväällä 2006 Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori esittelivät Sipoon johdolle kaksi vaihtoehtoista ehdotusta kuntarajan muutoksesta. Kesäkuun 21. päivänä 2006 Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kiireellisessä järjestyksessä tehdä aloitteen kuntarajan muutoksesta, jonka mukaan noin 5 000 hehtaaria Sipoosta ja huomattavasti pienempi alue Vantaasta liitettäisiin Helsinkiin. Huolimatta vahvasta lobbaamisesta Helsinki ei kuitenkaan ollut valmistautunut esittämään kyseistä aloitetta, mikä käy ilmi ehdotuksen merkittävistä puutteista. Raja oli suurimmaksi osaksi piirretty viivottimella suoraan kiinteistöjen ja rakennusten läpi, ja vain pieni osa vesialueesta sisältyi ehdotuksessa esitettyihin uusiin rajoihin.
Ehdotuksen puutteet eivät rajoittuneet pelkästään itse aloitteeseen. Myös ehdotuksen perustelut olivat heikot. Lisäksi oli kyseenalaista, oliko kaupunginvaltuuston päätös tehdä aloite kuntarajan muutoksesta laillinen, koska se tehtiin kyseenalaisin perustein kiireellisessä järjestyksessä. Näytti siltä, että Helsingin kaupunginvaltuusto uusi päätöksensä 29. marraskuuta samalla, kun se antoi lausunnon lääninhallitukselle kaupungin omasta aloitteesta. Ehdotus oli sama kuin kesäkuun aloitteessa, mutta perustelut olivat uudet. Samana iltana Manninen kuitenkin vihjasi, että Helsingin lausunto oli merkityksetön. Seuraavana päivänä kuntajakoselvittäjän oli määrä luovuttaa ehdotuksensa ja raporttinsa, ja Manninen oli ilmeisesti tietoinen siitä, että selvittäjä oli plagioinut tekstin, joka sisältyi myös Helsingin lausuntoon.
Edellä mainitusta kuulustelupöytäkirjasta käy ilmi, että Vapaavuori lupasi Helsingin päätettyä ehdottaa 5 000 hehtaarin vaihtoehtoa palata neuvotteluihin mahdollisesta kompromissiehdotuksesta syksyllä 2006. On todennäköistä, että Helsingissä toivottiin vielä kaupungin tekemän kuntarajan muutosaloitteen jälkeen, että Sipoon kunnanvaltuusto painostettaisiin muodollisesti vapaaehtoisesti hyväksymään "kompromissiehdotus". (Tästä voi lukea blogikirjoituksesta "Plan A, plan B och plan C. Den 4 juli 2007".) Helsinki kuitenkin unohti nopeasti ajatuksen siitä, että Sipoo itse ehdottaisi 3 000 hehtaarin vastatarjousta. Sen sijaan tehtävä vastatarjouksen laatimisesta annettiin kuntajakoselvittäjälle.
Kuntajakoselvittäjä
Sipoon protesteista huolimatta kunta- ja aluekehitysministeri nimitti Pekka Myllyniemen kuntajakoselvittäjäksi. Sipoo väitti, että Myllyniemi oli esteellinen, koska hän oli Uudenmaan liiton hallituksen jäsen ja liitto oli ilmaissut tukensa Helsingin vaatimuksille. Esteellisyyssyytösten yhteydessä Myllyniemi korosti, ettei hän ollut julkisesti ottanut kantaa liitokseen, mutta todellisuudessa oli pöytäkirjoja, jotka osoittivat hänen toimineen Sipoon liittämiseksi pääkaupunkiseutuun. Toinen erikoisuus selvittäjän nimittämiseen liittyen oli, että Sipoota ei kuultu asianmukaisella tavalla.
Marraskuun 30. päivänä 2006 selvittäjä luovutti virallisesti ehdotuksensa ministerille. Edellisenä iltana Helsingin kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt edellä mainitun lausunnon omasta aloitteestaan. Pian kävi ilmi, että Myllyniemen raportti oli suurelta osin identtinen Helsingin lausunnon kanssa. Plagiointi paljastui tässä blogissa ja sai huomiota Yleisradion ruotsinkielisissä radiouutisissa muutamaa päivää myöhemmin.
Myllyniemi ei ollut kopioinut tekstiä suoraan Helsingin lausunnosta, vaan Helsingin hallintokeskuksen tai Eila Ratasvuoren julkaisemattomasta selvityksestä "Selvitys kuntajakolain edellytysten täyttämisestä kuntajaotuksen muuttamisessa Helsingin kaupungin, Sipoon kunnan ja Vantaan kaupungin kesken". Myllyniemen raportissa ei kuitenkaan ole viitettä kyseiseen selvitykseen. Sama teksti käytettiin myöhemmin hieman paranneltuna versiona Helsingin edellä mainitussa lausunnossa. Ilman lausuntoa Myllyniemen plagiointia ei olisi koskaan havaittu, erityisesti koska Ratasvuori ei arkistoinut dokumenttia, jonka hän oli lähettänyt sisäministeriöön.
Myllyniemen esitys vastasi pääosin aluetta, josta Pajunen ja Vapaavuori olivat vaatineet Sipoon "vapaaehtoisesti" luopuvan. Yksityiskohdat viittaavat siihen, että Myllyniemi oli saanut rajalinjauksen ehdotuksen suoraan Helsingin kaupungilta, mutta Myllyniemi poikkesi jonkin verran valmiista ehdotuksesta ja jätti Granön pois, koska pääministeri Matti Vanhanen oli asunto-messuilla Espoossa pitämässään puheessa todennut, että Sipoon tulisi saada pitää saaristo.
Myllyniemi ehdotti myös, että pieni osa Vantaasta, niin kutsuttu Västerkullan kiila, liitettäisiin Helsinkiin. Selvittäjän ehdotus oli tältä osin identtinen Helsingin aloitteen kanssa, joka puolestaan perustui Helsingin ja Vantaan väliseen sopimukseen. Aluetta tarvittiin, koska se sijaitsi Sipoon ja Helsingin välissä, eikä Sipoolla ja Helsingillä ollut yhteistä maarajaa. Keväällä 2006 Helsinki ja Vantaa olivat neuvotelleet alueiden vaihdosta, mutta vaihtokauppa ei toteutunut. Sen sijaan Vantaalle luvattiin korvauksia muun muassa Kehäradan valtionrahoituksen muodossa.
Valtioneuvoston päätös
Paljastukset plagioinnista ja kiristysyrityksistä eivät estäneet valtioneuvostoa hyväksymästä kuntajakoselvittäjän ehdotusta kuntajaon muutoksesta. Valtioneuvoston päätöstä edelsi kuitenkin erikoinen keskustelu tiettyjen ministerien esteellisyydestä. Oikeuskansleri Paavo Nikula oli varoittanut Vanhasen ensimmäisen hallituksen ministereitä tekemästä itseään esteellisiksi ottamalla etukäteen kantaa Sipoo-kysymykseen. Nikulan seuraajaksi nimitetty sijaisena toiminut oikeuskansleri Jaakko Jonkka tulkitsi ministerien esteellisyyttä hieman eri tavalla kuin Nikula. Ministerit, jotka olivat osallistuneet Helsingin kaupunginvaltuuston päätökseen kesäkuussa 2006, jättäytyivät kuitenkin esteellisinä valtioneuvoston päätöksenteosta. Näihin ministereihin kuului Vanhasen toisen hallituksen kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.). Kiviniemin sijasta hänen puoluetoverinsa Mauri Pekkarinen toimi esittelevänä ministerinä valtioneuvoston kokouksessa 28. kesäkuuta 2008.
Pekkarinen ehdotti, että valmistelleen virkamiehen Arto Sulosen ehdotus kuntajaon muutoksesta hylätään, mutta Jyrki Katainen (kok.) esitti vastaehdotuksen, jonka mukaan valtioneuvosto hyväksyisi ehdotuksen kuntajaon muutoksesta.
Kun Helsinki vuotta aiemmin oli esittänyt ehdotuksensa lounais-Sipoon liittämisestä, Matti Vanhanen oli kiristystarkoituksessa ilmoittanut, että Keskusta tukee ehdotusta. Todellisuudessa vain pieni piiri puolueessa oli asiasta perillä. Vanhanen perusteli hallituksen Keskustan ministerien jakautuneisuutta sillä, että ministerit tekivät ensisijaisesti juridisen arvion ehdotuksen laillisuudesta. Kokoomuksen ja Vihreiden ministerit eivät kuitenkaan lainkaan ymmärtäneet ministereiden roolia tuomareina kyseisessä tapauksessa. (Ks. "Förvirrade ministrar. Den 12 augusti 2007".)
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Sekä yksityishenkilöt että Sipoon kunta valittivat korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) valtioneuvoston Sipoo-päätöksestä. Myös valitusperusteita oli useita, mikä mahdollisti sen, että KHO saattoi jättää vaikeimmat perusteet huomiotta ilman, että tämä herätti suurta huomiota. KHO:n päätös sisältää useita erikoisuuksia, mutta erikoisin niistä on, että Kuntaliiton johtava juristi Heikki Harjula osallistui päätöksentekoon tilapäisenä hallintoneuvoksena. Harjula ei ollut ainoastaan mukana kuntauudistuksessa; hänen työtoverinsa ja esimiehensä Kuntaliitossa, Kari Prättälä, oli lisäksi avustanut Pekka Myllyniemeä hänen selvityksessään.
Kuntaliiton rooli
Voisi olettaa, että Kuntaliitto valvoo kuntien etuja, mutta Sipoon tapauksessa liitto ajoi ensisijaisesti hallituksen asiaa ja toissijaisesti Helsingin etua – Sipoon kustannuksella. Kuntaliiton rooli oli kuitenkin epävirallinen ja välillinen.
Ei ole ainutlaatuista, että Kuntaliitto toimii hallituksen jatkeena. Kuntaliiton hallitus koostuu yleensä kansanedustajista, jotka edustavat ensisijaisesti puolueitaan, eivät kuntia. Ennen kuin Hannes Manninen siirtyi kuntaministeriksi Vanhasen ensimmäiseen hallitukseen, hän oli toiminut Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajana. Sekä Kuntaliiton juristeilla että hallituksella oli keskeinen rooli kuntauudistuksen valmistelussa. Arto Sulonen, joka sisäministeriön virkamiehenä hoiti valtioneuvoston Sipoo-päätöksen valmistelua, palkittiin myöhemmin tehtävällä Kuntaliiton juridisten asioiden johtajana.
Epäselvät rajat
Yksi Sipoon kunnan valitusperusteista valtioneuvoston Sipoo-päätöstä vastaan koski epäselviä rajoja. Valtioneuvoston päätökseen ei sisältynyt karttaa, vaan ainoastaan luettelo tiloista ja tilojen osista, jotka oli tarkoitus siirtää Helsingille. Maanmittauslaitoksen kiinteistörekisterin ja kuntajaon aineiston mukaan Helsingin ja Vantaan välinen raja noudattaa 1. tammikuuta 2009 alkaen nykyistä, uutta Itäväylän linjausta (seututie 170), joka rakennettiin Satamatien valmistelun yhteydessä. Uusi tielinjaus valmistui noin vuosi ennen Helsingin ja kuntajakoselvittäjä Pekka Myllyniemen esityksiä kuntajaon muuttamisesta Helsingin, Sipoon ja Vantaan välillä. Näissä vuoden 2006 esityksissä uusi Helsingin ja Vantaan välinen raja noudatti karkeasti vanhaa Itäväylän linjausta, joka kulkee hieman nykyistä etelämpänä.
Maanmittauslaitoksen tulkinnassa Myllyniemen esityksestä rajat tarkentuivat siten, että ehdotettu kuntaraja kulki vanhan tielinjauksen kiinteistön pohjoisrajaa pitkin. Tämä esitys oli nähtävillä vuoden 2007 alussa sen jälkeen, kun karttoja oli täydennetty ruotsinkielisillä nimillä. Kun valtioneuvosto teki päätöksensä kuntajaon muutoksesta, esityslistassa oli mukana vain kartta, joka vastasi Myllyniemen raportissa esitettyä. Karttaa oli aiemmin käytetty powerpoint-esityksessä, jossa raportti esiteltiin, sillä varsinaisessa selvityksessä ei ollut yksiselitteistä karttaa selvittäjän ehdotuksesta. Kyseisessä kartassa raja Itäväylän kohdalla oli piirretty uudelleen siten, että se suurin piirtein seurasi tien keskilinjaa.
Valtioneuvoston päätöksessä kuntajaon muutoksesta luetellaan kaikki kiinteistöt, jotka siirtyvät kokonaan tai osittain Helsinkiin. Päätöksessä mainitaan siirtyviksi alueiksi Vantaalta mm. "osa tiloista Harpas 6:71, Nikus 13:47 ja Westerkulla 18:0". Vastaavasti myös Sipoosta siirtyi osia kiinteistöistä. Päätöksestä ei käy ilmi, mikä osa tiloista tai kiinteistöjen yksiköistä siirretään. Teknillisesti ei olisi ollut ongelmallista määritellä rajaa tarkasti ilman viittausta karttaan. Päätösteksti oli kuitenkin, kuten valmistelu kokonaisuudessaan, hyvin puutteellinen. Ilman viittausta karttaan on epäselvää, missä uusi raja kulkee niiden kiinteistöjen kohdalla, jotka siirtyvät vain osittain Helsinkiin. Kysymys oli siitä, määrittikö rajan sisäministeriön kartta, joka sisältyi valmisteluaineistoon, vai maanmittauslaitoksen kartta, joka oli ollut nähtävillä. Sipoon kunta väitti valtioneuvoston päätöstä koskevassa valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että päätös oli epäselvä ja siksi se tulisi kumota. Valitukseen liitettiin kartta, jossa ilmeni ero sisäministeriön ja maanmittauslaitoksen tulkinnan välillä.
Sisäministeriö liitti valtioneuvoston päätöstä koskevaan selitykseensä uuden yksityiskohtaisen kartan, joka perustui maanmittauslaitoksen tarkennettuun tulkintaan kuntajakoselvittäjän esityksestä. Kartasta käy selkeästi ilmi, että sisäministeriön tulkinnan mukaan raja kulkisi siellä, missä Itäväylä aikaisemmin kulki Vantaan kautta. Sisäministeriön korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassa lausunnossa todetaan, että päätökseen ei sisälly karttaa ja että päätös ei miltään osin poikkea Uudenmaan maanmittaustoimiston tulkinnasta kuntajakoselvittäjän kartasta. Tämä on valmistelijan tulkinta Valtioneuvoston esityksestä, ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu vahvisti tämän tulkinnan.
Kiinteistörekisteri ja kiinteistörajat on sovitettava kuntarajoihin (tai päinvastoin), mutta Sipoon kunnan esityksen ydin on, että on epäselvää, missä raja kulkee niissä tapauksissa, joissa uusi kuntaraja ei noudata kiinteistörajoja. Ongelma ei ole se, että raja kulkee tietyissä kohdissa kiinteistöjen halki, vaan se, että ei tiedetä tarkasti, missä raja kulkee niiden kiinteistöjen kohdalla, jotka siirretään vain osittain Helsinkiin. Valtioneuvoston päätös ei määrittele lainkaan riittävän tarkasti aluetta, johon liittäminen kohdistuu, koska päätöksessä tai esityksessä ei viitata maanmittauslaitoksen karttaan. Kuitenkin raja käy selvästi ilmi sisäministeriön edellä mainitun selityksen karttaliitteestä.
Korkein hallinto-oikeus ei päätöksessään anna pätevää perustelua sille, että valtioneuvoston rajapäätös olisi yksiselitteinen tai riittävän tarkka, mutta päätöstä voi tulkita niin, että KHO asettuu sisäministeriön tulkinnan taakse. Tämän tulkinnan hyväksyi myös Helsingin kaupunki, joka julkaisi vuoden 2008 aikana useita karttoja, joissa raja kulki Itäväylän vanhan linjauksen mukaisesti. Esimerkiksi Helsingin kaupunginhallitus teki kesäkuussa 2008 päätöksen rakennuskiellosta alueella, jonka raja kulki tien vanhaa linjausta pitkin. Samana vuoden huhtikuussa kaupunginhallitus päätti, että Vuosaaren äänestysalueen 54G raja noudattaa Itäväylän vanhaa linjausta. Tätä päätöstä ei tiettävästi ole korjattu (vaikka äänestysalueen raja on myöhemmissä kartoissa piirretty uudelleen), mikä tarkoittaa, että noin 10 hehtaarin alue Itäväylän vanhan ja uuden linjauksen välillä ei kuulu mihinkään äänestysalueeseen.
Lokakuussa 2008 Uudenmaan maanmittaustoimiston paikkatiedosta vastaava johtaja ilmoitti sähköpostitse Vantaan kaupungin tilasto- ja tutkimusyksikölle, että oli päätetty poiketa sisäministeriön tulkinnasta valtioneuvoston päätöksestä uuden rajan sijainnista. Kesäkuussa 2006 tehtyyn Helsingin kaupungin kuntajakoehdotuksen tulkintaan liittyvässä perustelussa hän korosti, että raja oli siirretty Itäväylän keskilinjalta pohjoisemmaksi, jotta yleisen tien kiinteistöä ei tarvitsisi jakaa, sillä kiinteistöjaot aiheuttavat valtiolle kustannuksia. Tämä tavoite saavutetaan myös sisäministeriön tulkinnalla valtioneuvoston päätöksestä ja kartalla, joka oli ollut nähtävillä. Maanmittauslaitoksessa oli kuitenkin mahdollisesti jäänyt huomaamatta, että itse tie oli siirretty hieman pohjoisemmaksi ja että Westerkullan kiinteistöstä oli lohkottu uusi yleisen tien kiinteistö. Tämä virhe yritettiin ilmeisesti korjata tekemällä uusi tulkinta valtioneuvoston päätöksestä. Valitettavasti ei otettu huomioon, että maanmittauslaitoksen uusi rajatulkinta vahvisti, että valtioneuvoston päätös oli tulkinnanvarainen ja että KHO:n päätös oli siten virheellinen.
Korjattu raja on kokonaisuudessaan 1,4 kilometriä pitkä, vaikka pinta-alan ero on vain 10 hehtaaria. Näistä 10 hehtaarista 2 hehtaaria kuului Westerkullan tilaan ja loput alueesta Tiehallinnolle. Puolustaessaan päätöstä siirtää rajaa pohjoisemmaksi Uudenmaan maanmittaustoimiston paikkatiedosta vastaava johtaja totesi joulukuussa 2008 käydyssä puhelinkeskustelussa, että valtioneuvoston päätökseen ei sisältynyt karttaa ja että päätöstä näin ollen voidaan tulkita siten, että se mahdollistaa rajan korjaamisen. Maanmittauslaitos vahvisti siis, että valtioneuvoston päätös oli epäselvä tai tulkinnanvarainen. Näin ollen korkeimman hallinto-oikeuden päätös olisi tullut peruuttaa ja valtioneuvoston rajapäätös ottaa uudelleen käsiteltäväksi.
Inlägg
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar