Hesari och Höblä. Den 16 augusti 2008


För sin pro gradu-avhandling "Osana metropolia vai maaseutua?" har Ari Mattila i januari 2007 intervjuat Jan Vapaavuori och Christel Liljeström. Vapaavuori och Liljeström frågades bl.a. om sina uppfattningar om Helsingin Sanomats och Hufvudstadsbladets bevakning av fallet Sibbo. Jag återger här deras svar i omvänd ordning, först Liljeströms synpunkter:

Kyllä se koko kesä ja alkusyksy (2006) oli Helsingin Sanomissa aika moista potaskaa. He olivat niin yksisilmäisiä ja niin tietoisia. … Mitään kommentteja tai vastauksia mitä lähetin lehteen, ei koskaan julkaistu, … mitään asiallista vastausta ei otettu lehden palstoille jos minä olin sen kirjoittanut. Ja muutenkin heidän vinkkelinsä oli erittäin Helsinkiargumentoinnin pohjalta. Mutta se on hiukkasen kyllä parantunut, että olen näkevissäni että heidänkin raportointi ei ole enää niin yhtä päätöshakuinen. Syksyllä suorastaan tuntui että he ohjaavat päätöksentekoa. Mutta sitä en ole nyt viime aikoina havainnut. Hufvudstadsbladet on ottanut heti alusta alkaen sipoolaisten näkemykset paljon paremmin huomioon ja on raportoinut Sipoosta tasapuolisemmin vinkkelistämme.

Vapaavuoris har naturligtvis något andra synpunkter:

Hesarin uutisointi on… Siitä ei mun mielestä ole löydettävissä semmoisia selkeitä linjoja. Hesarikin on muuttanut omaa toimintatapaansa siten, että ne hakee enemmän näyttäviä, isoja otsikoita mistä tahansa ja tekee niistä ison jutun. Ja sillä lailla mennyt enemmän mukaan tähän niinku politiikan viihteellistymiseen ja hakee enemmän taisteluita ja pelejä, ja rakentaa niistä kuvioita. Sitten niillä on sisäisesti niinku hieman ristiriitaista viestiä, että välillä arvostellaan vahvasti Helsinkiä, välillä Sipoota, välillä kannatetaan, välillä ei kannateta. Pääkirjoitussivulla on niin kuin selkeämmin myönteinen kanta tähän hankkeeseen, kun taas uutissivuilla se kuvakulma voi olla mikä milloinkin.

Sitten taas HBL on ottanut, HBL ei ole samalla tavalla merkittävä media, paitsi jos mietitään ruotsinkielisen väestön piirissä, niin sillähän täysin yksisilmäinen ja kritiikitön Sipoon puolustus, joka on toistunut. Ja siellä on tätä keskustelua käyty vuosi suunnilleen joka lehdessä, Hesarissa kuitenkin vain silloin tällöin.

Min egen bedömning eller upplevelse av Hufvudstadsbladets bevakning (fram till januari 2007) skiljer sig från både Liljeströms och Vapaauoris uppfattning. Hbl eller åtminstone Camilla Berggren lyssnade till Sibbos synpunkter och gav rum för insändare där Helsingfors agerande kritiserades. Men i vissa sammanhang var tidningen tandlös och avvogt instäld till Sibbo. När utredningsman Pekka Myllyniemis rapport skandalösa låtsasutredning offentliggjordes var rubriken i Hbl "Ingen tror på Sibbos planer". Följande dag kom tidningen dock med en rättelse där man tog tillbaka påståendet i rubriken och kom med en rättelse: "det var utredningsman Pekka Myllyniemi som ifrågasatte realismen i Sibboplanen." Själv reagerade jag speciellt på att man okritiskt lät Henrik Hägglund och Heikki Harjula förvränga och förringa betydelsen av plagiatet i Myllyniemis rapport. (Se "Heikki Harjula överslätade plagiatet. Den 23 mars 2008".) Helsingin Sanomat var här betydligt aktivare än Hbl och ställde frågor direkt till Myllyniemi.

Varken Helsingin Sanomat eller Hufvudstadsbladet bedrev någon egen undersökande journalistik att tala om i fallet Sibbo. Till skillnad från Hufvudstadbladet drog Helsingin Sanomat dock slutsaterna från så väl förhörsprotokollet från Sibbos egen utredning (förhöret av Liljeström och Markku Luoma) som Lantmäteriverkets utlåtande om Helsingfors framtällning från juni 2006. Helsingin Sanomats ledarartikler stödde konsekvent annekteringen av sydvästra Sibbo, men nyhetsbevakningen var inte lika okritisk. Speciellt betydelsefullt var det att Helsingin Sanomat publicerade flygbilder och kartor (se ovan) som illustrerade lantmäteriverket invändningar mot Helsingfors framställning. När Helsingin Sanomat avslöjade att Helsingfors framställning var ett odugligt hastverk, handlade det minsann inte om billig sensations- eller underhållningsjournalistisk. En annan sak är att framställningen i sig med alla sina tokiga brister kunde ha ett visst underhållningsvärde.

Google+ Followers