I gårdagens inägg "Förstörd skadeglädje. Den 25 december 2008" lät jag förstå att Lantmäteriverket gjort ett politiskt beslut när man avvikit från statsrådets gränsbeslut och överfört utterligare 10 hektar från Vanda till Helsingfors. Beslutet kunde sägas vara politiskt i dubbel bemärkelse. Dels har man gjort ett beslut, som endast politiska beslutsfattare borde ha fullmakt att besluta om, del är beslutet politiskt motiverat. Mycket om det jag skriver om på denna blogg saknar jag tillräckliga insikter i. Hit hör lantmäteri. Jag har varit mycket intresserad av vad lantmätare egentligen har tänkt om de två framställningarna (Helsingfors och Pekka Myllyniemis) om ändringar i kommunindelningen mellan Helsingfors, Vanda och Sibbo. På på Nylands lantmäteribyrå måste man genas ha insett att Helsingfors framställning hade gjorts i extrem tidsbrist. Det säger Lantmäteriverket dock inte rent ut i sitt utlåtande om förslaget. Angående Myllyniemis förslag måste man ha sett att förslaget ursprungligen gjorts högst professionellt, men att det kopierats slarvigt av någon som inte alls förstår sig på de lantmäteritekniska aspekterna. I sitt utlåtande över utredningsmannens förslag antyder man dock inga större brister i framställningen. I sina utlåtanden håller sig lantmäteribyrån sakligt till sitt snäva verksamhetsområde.
Lantmätare intresserar sig dock för annat än registrering och mätning. Markku Villikka, som är generalsekreterare för det internationella förbundet för lantmätare FIG har tagit upp fallet Sibbo i några artiklar i lantmätarnas tidskrift Maankäyttö. Jag citerar här ur artikeln "Muurin suojassa", som ingår i numret Maankäyttö 3/2006:
>>Olen mielenkiinnolla seurannut Suomen suuren kuntauudistuksen edistymistä. Lomien kynnyksellä hallitus sai aikaan ehdotuksensa kuntarakenteen kehittämiseksi. Loppumetreillä saatiin ei lainkaan yllättäen kehitettyä tuponeuvottelujen perinteen mukainen kiista, jossa otettiin aikalisiä ja melkein pysäytettiin kelloja. Kun kiistalla oli hallituksen uskottavuuden kannalta keskeinen merkitys, ei ollut ihme, että lopputuloksena saatiin aikaan kompromissi, johon kaikki osapuolet vakuuttivat tyytyväisyyttään. ...
Lyhyellä aikavälillä tärkein keskustelun avaus kuntayhteistyössä saatiin hieman yllättäen tässä tilanteessa pääkaupunkiseudulta. Helsinki jätti kesän piristykseksi valtioneuvostolle hakemuksen Sipoon länsiosien liittämisestä Helsinkiin. ...
Sipoon tapauksessa kysymyksiä herättävät toisaalta hyväksyttävät yhdyskuntarakenteelliset tavoitteet ja toisaalta arveluttavat nurkkakuntaiset intressiristiriidat, joita ajavat erilaiset painostusryhmät, ja joihin vaikuttavat voimakkaasti taloudelliset, kulttuuri- ja jopa kielipoliittiset eturistiriidat. ...
Jos Espoo päätyisi vastustamaan metron laajentamista länteen, onko hyväksyttävämpää toteuttaa jatkolinjaukset seuraavassa hetkessä Vantaan ja Sipoon suuntaan itään.
Kaavoituksen toisena periaatteena ollut, etteivät kunnat ole kaavoittaneet tiivistä taajamarakennetta naapurinkunnan rajaan kiinni ja siten ryöstöviljelleet tämän työpaikkoja, palveluja jne. Usein kehyskunta haluaa rajoittaa irrallisten taajamien syntymistä peläten palvelurakenteen hajoamista ja sen mukanaan tuomia kustannuksia. Näin osin Sipoonkin tapauksessa. Helsinkiä ja osaa sipoolaisiakin on tosin ärsyttänyt sipoolainen viivytystaktiikka pitää kunta maalaismaisena ja väljänä – ja jopa suojella kielipoliittista status quota. Selvää on, ettei Sipoon vanhoilla kasvutavoitteilla ja maankäytön suunnitelmilla pääkaupunkiseudun tonttiongelmaa ratkaista. Kyseenalaista on myös riittävätkö Sipoon voimavarat ”hätäsuunnitelman” mukaisen uuden kasvupolitiikan rahoittamiseen, jos kunta saisi viimeisen mahdollisuuden. Tältä osin esitetyn kuntarajan siirron toteuttaminen näyttäisi perustellulta.
Kokonaan toinen asia on julkisuudessa esitettyjen argumenttien pätevyys. Vaikka näistä suuri osa voidaan laskea poliittisen demagogian piiriin ja äänestäjien kalasteluksi, suorastaan pelottavia ovat eräät argumentit, joita johtavatkin päättäjät ovat julkisuudessa esittäneet. Näiden perusteella esitetyn liitoksen todelliset motiivit hämärtyvät.
Onko todellakin niin, että helsinkiläisillä tulee olla oikeus omakotitontteihin oman kunnan alueella? Eikö tässäkin pitäisi olla lähtökohtana seudullinen ajattelu ja yhdyskuntarakenteen eheyttäminen? ...
Miten muuten perustellaan Sipoon saariston ja parhaiden, jo rakennettujen omakotialueiden liittämistä Helsinkiin? Jos Helsingissä ei voida tiivistää, onko odotettavissa että Sipoon viskivyöhykkeen tiivistäminen käy helpommin?
Toinen arveluttava peruste Sipoon alueiden hamuamiselle on niiden käyttäminen perusteena Malmin lentokentän säilyttämiseen. Onko oikein, että pienelle harrastajaryhmälle säilytetään suuri alue Helsingin keskellä sijoittamalla tarvittava uusi tonttimaa naapuriin? ...
Toivottavasti pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen kehittämiseen saadaan lisää järkeä ja systematiikkaa – ja että kaappauksen takana on todellinen kehittämispyrkimys eikä kisailu ”kahdenkymmenen perheen” verotuloista.<<
Även Villikkas artikel "Politiikkaa vai maapolitiikkaa?", som ingår i Maankäyttö 1/2007, handlar i hög gradom Sibbofrågan. Jag återger några valda rader:
>>Pääkaupunkiseudulla kuntarakenteellinen keskustelu kulminoitui Helsingin ja Sipoon väliseen kamppailuun kuntarajan siirtämisestä. Valtioneuvoston siunauksella Sipoon kunnanvaltuuston vuosikausia jatkunut jarrutustaistelu näyttää päättyvän Sipoon tappioon. Suuri osa Sipoosta tultaneen liittämään Helsinkiin osin karkeitakin menettelytapoja noudattaen. Tarkoitus pyhittää keinot. Ilmeisesti Sipoo hyväksyi uudet kaavoituslinjaukset vasta pakon edessä ja aivan liian myöhään.
Sipoo-episodi on kuitenkin vain osa valtion halusta vaikuttaa kuntien asuntopolitiikkaan. Hallitusohjelmaan oli kirjattu tontinhintojen pitäminen kohtuullisena. Eräänä keinona mainittiin valtion maiden luovuttaminen kunnille kohtuullisen ehdoin. Yhteiskuntapoliittisesti perusteltu tavoite jäi toiseksi, kun valtion päätösvaltaa käyttävä valtiovarainministeriö myi Kapiteelin ja sen maat yksityiselle kiinteistösijoitusyhtiölle. Samalla menivät useat kuntien kiinnostuksen kohteena olleet rakentamisalueet pääkaupunkiseudulla. Luonnollista on, ettei yksityinen yritys ole valmis luovuttamaan maita kunnille alle hankinta- tai markkinahinnan. Samaa markkinahinnoittelua noudatti myös valtio. Valtion perustelu on, ettei kansallisvarallisuutta voida luovuttaa alihintaan vain eräiden kuntien hyödyksi. ...
Mielenkiintoinen ikuisuuskysymys on, johtavatko kohtuulliset tontinhinnat kohtuullisiin asuntojen hintoihin, vai hinnoitellaanko asunnot joka tapauksessa markkinahintaan? ...
Käydyn keskustelun perusteella kuntien maapoliittinen keskustelu kaipaa lisää sytykkeitä – myös vaalien välillä. Kenties myös ajallista perspektiiviä, sillä noususuhdannekaan ei kestä ikuisesti.<<
Inlägg
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar