Överkapellmästarens bedrövliga partitur. Den 15 november 2008


I senaste nummer av Sipoon Sanomat ingick under rubriken "Pajusen Jussin torvisoittokunta" en insändarartikel av Leena Liipola. Jag återger här valda bitar ur texten, som handlar om överborgmästarens invånarafton i Östersundom:

>>Alunperin Helsingin kaupunginorkesterin jousikvartetin piti juhlistaa viimeviikkoisen ylipormestariJussi Pajusen Sakarinmäen koulun asukasillan alkua. Näin ainakin kaupungin kotisivuilla etukäteen luvattiin. Jousikvartettia ei tilaisuudessa kuultu. Sensijaan saimme nauttia kaupungin 40-henkisen "virkamiestorvisoittokunnan" esityksestä.
Ylikapellimestari Jussi Pajunen tosin tuntui hukanneen sekä nimensä, että tahdikkuutensa.
Itsensä hän huomasi esitellä vartin verran paasattuaan, tahdikkuus pysyi hukassa koko esityksen ajan. Esitystä olisi sietänyt hioa reippaasti. Partituuri oli surkea. Liikaa puhetta, liian vähän tietoa.

Illan varsinaisen torvisoolon esitti kuitenkin kaupunkisuunnitteluviraston Tuomas Rajajärvi, joka intoutui maalailemaan tehoasutusta ja metroa ihan Porvooseen asti. Hän ei hurmoksessaan huomannut lainkaan, että hänellä oli väärä yleisö. Rajajärvi puhui niille tuleville asukkaille, ei meille jo täällä oleville. ...

Meille kerrottiin, että palvelut paranevat kun asutusta tulee lisää. Kunhan metro tulee.
Käväisin äsken vilkaisemassa YTV:n sivuilta mitä metrolle kuuluu, eli milloin sitten mahdamme saada niitä paranevia palveluita. 27.8.2008 allekirjoitetussa aiesopimuksessa "Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne 2007 " ei Sipoon metroa mainita lainkaan, ainakaan se ei ole kuuden kiireellisimmän kärkihankkeen joukossa. Siis saamme odottaa niitä paranevia palveluja ilmeisesti hyvin, hyvin kauan. Siihen asti saamme tyytyä heikkeneviin palveluihin. Saamme tyytyä myös epävarmuuteen ympäristöstämme ja tulevaisuudestamme. Hesan porukka ei edes vielä tiennyt missä se mahdollinen metro kulkisi! ...

Ei tule sinisiä busseja, mutta saamme lahjaksi yhdeksän euron matkakortin, kortin, joka ei käy kuin Porvoon Liikenteen U-busseihin. Kuljettajalta ei voi kuitenkaan ostaa kertalippua, eli on pakko olla se saamarin muoviläpyskä, jos aikoo hesalaisuudestaan edes jotain etua saada! ...

Helsinki on Pajusen aikaisempien puheiden mukaan käynnistänyt valmisteluja liitoksen käytännön toteuttamiseksi jo ennen KHO:n päätöstä Siis aikaa asioiden järjestämiseen luulisi olleen tarpeeksi. Ei näköjään ole ollut. Tai sitten on arveltu, että meitä on niin vähän, ettei meihin kannata satsata . Rajansiirrosta koituu hankaluuksia meille alueen asukkaille. Hyötyjä sensijaan on vaikea löytää. Yhdeksän euron matkakortti on naurettavan nolo yritys saada meidät uskomaan, että meistä välitetään. Taisivatkin nuo asukasillan puheet olla pelkkää viihdyttävää torvisoittoa.<<


Fallet Sibbo

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar